Demossa jo 7–8-vuotiaat soittavat oikeassa bändissä

Musiikkikoulu Demossa on mahdollista soittaa bändissä ilman, että valitsee vielä tiettyä soitinta: 7–8-vuotiaiden bändiryhmässä. Jos lapsi on aloittanut musiikkiharrastuksen muskarista eikä muskarin jälkeen vielä tiedä mikä soitin tuntuu mukavalta ja omalta, on bändiryhmä ehdottomasti oikea paikka. Ryhmässä voi toki aloittaa harrastamisen ilman aikaisempaa kokemusta. Bändiryhmässä soitetaan monia erilaisia soittimia, kokeillaan erilaisia genrejä ja opitaan musiikin perusteiden alkeita.

Tavoitteet 7–8-vuotiaiden bändiryhmissä

Lukuvuoden aikana tutustutaan erilaisiin bändi-instrumentteihin, joissa jokaisessa on tietenkin omat tavoitteensa. Instrumenttikohtaisten tavoitteiden lisäksi opiskelemme musiikin perusteita sekä tunneilla, että kotona Demon kotitehtävävihkon avulla. Lapsi oppii tunnistamaan nuottien ja taukojen kestoja, tunnistaa muutamia säveliä viivastolla ja kehittyy duuri-molli-harmonian tunnistamisessa. Otamme ryhmään aina maksimissaan kuusi lasta, jolloin voimme keskittyä paremmin jokaiseen lapseen yksilönä ja tukea hänen kiinnostustaan tiettyihin instrumentteihin.

Eri instrumenttien lisäksi 7–8-vuotiaiden bändiryhmässä tutustutaan musiikin eri lajeihin eli genreihin, joista aina mukana pop, rock, hevi ja punk. Tämän lisäksi lapset voivat valita kappaleita myös muista genreistä. Näiden genrejen puitteissa onkin mukava treenailla kohti jokaisen lukukauden kohokohtaa – Demo-konserttia.

Lukukauden kohokohta on Demo-konsertti

Demo-konsertti järjestetään syksyisin ja keväisin ja konsertissa on aina joku teema. Keväällä 2019 teema on Disney. Tunneilla onkin raikunut ihania kappaleita eri elokuvista aina Pirates of the Caribbeanista Leijonakuninkaaseen. Lukukauden tärkeä tavoite on Demo-konsertissa esiintyminen. Jokainen 7–8-vuotiaiden bändiryhmä valmistelee ja sovittaa oman biisinsä, he keksivät bändillensä nimen ja antavat palaa lavalla valojen loisteessa!

Myös oma musiikin tuottaminen on läsnä bänditunneilla koko ajan. Biisejä sanoitetaan uudestaan, keksitään sekaan omia melodioita, sävelletään ihan uusia kappaleita, improvisoidaan ja sovitetaan. Tämä osa-alue onkin monen mielestä se bändiryhmän siistein juttu! Jokaisesta kappaleesta tehdään bändille sopiva niin pedagogisesti kuin soitinkohtaisestikin – oman näköinen ja kuuloinen versio. Laulaminen kuuluu luonnollisesti myös bänditunteihin ja sitä tehdään niin yhdessä kuin erikseenkin ja samalla opitaan käyttämään mikrofonia, sekä säestämään ja kuuntelemaan muita.

Lukuvuosi Demon bändiryhmässä

Lukuvuoteen sisältyy paljon eri instrumentteihin tutustumista ja jokaisella instrumentilla on omat tavoitteensa. Bändi-instrumentteihin tutustutaan jokaisessa bändiryhmässä, mutta muitakin instrumentteja voi esiintyä opettajan oman kiinnostuksen ja pääinstrumentin mukaan. Esimerkiksi minun vetämissäni bändiryhmässä soitetaan myös vähän harvinaisempaa bändisoitinta, nimittäin harmonikkaa?

Alla bändi-instrumenttien tavoitteet kahden lukuvuoden ajalle 7–8-vuotiaiden bänditoiminnassa:

Rummut (akustiset- tai sähkörummut)
rummun osien nimet
oikeaoppinen kapulaote
perussykkeessä soitto
peruskomppi
oman kompin keksiminen
filli kompin sekaan

Piano
pianon osien nimet
valkoisten koskettimien nimet
perussykkeessä soittaminen
bassoäänet kappaleeseen
sointusäestyksen alkeita
pieniä melodioita

Kitara
kitaran osien nimet
kitaran kielten nimet
perussykkeessä soittaminen
bassoäänet kappaleeseen vapailla kielillä
sointusäestys
perussoinnut avosointuina
plektraote
pieni melodia

Sähköbasso
basson osien nimet
basson kielten nimet
perussykkeessä soittaminen
kappaleen säestäminen vapailla kielillä
kappaleen säestäminen muutamilla painetuilla äänillä

Kantele
kanteleen osat
kanteleen kielten nimet
kappaleen säestäminen soinnuilla
pieni melodia
perussykkeessä soitto

7–8-vuotiaiden bändiryhmä on mukava ja hauska tapa tutustua musiikkiin ja eri instrumentteihin yhdessä muiden kanssa. Viimeistään kahden vuoden kuluttua on yleensä löytynyt se itselle mielenkiintoisin instrumenttikin. Sen jälkeen harrastusta voi jatkaa Demon yksityis-, ryhmä- tai bändiopetuksessa, missä toki jatkuu sama rento ja mukava meininki!

Bänditerkuin,

Vilma-ope