Miksi valita musiikkiharrastus lapselle?

Miksi musiikkiharrastus lapselle

Musiikki on leikin muoto ja siitä voi tulla se lapsen ”oma juttu”. Fanittaako lapsesi esimerkiksi jotain kuuluisaa artistia? Oman idolin kappaleiden laulaen ja soittaen voi olla lapselle hauskaa ja motivoivaa ajanvietettä. Musiikkiharrastuksella on myös muita hyötyjä, joista kerromme tässä blogissa enemmän.

HAUSKA JA MUKAVA MUSIIKKIHARRASTUS LAPSELLE

”Jes! Mä onnistuin!” Uuden oppimisesta tulee niin hyvä mieli! Ja tätähän riittää musiikkiharrastuksen parissa loputtomiin. Opittava asia saattaa aluksi tuntua vaikealta ja hankalalta, mutta mahdollisen alun tahmeuden jälkeen uudet, opitut taidot tuovat ison hymyn huulille. Onnistumisen kokemuksilla on suuri merkitys musisoijan sisäiselle motivaatiolle kehittyä ja oppia lisää!

MUSIIKKIHARRASTUS TUO MUKANAAN UUSIA KAVEREITA

Musiikkiharrastuksen parissa tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Musiikkia voi harrastaa niin yksin, kaverin kanssa kuin isommassakin ryhmässä, esimerkiksi kuorossa tai bändissä. Oppiminen Musiikkikoulu Demossa tapahtuu rennossa ja mukavassa ilmapiirissä. Mikä kivointa, oppilas voi halutessaan vaikuttaa soittotuntien sisältöön, esimerkiksi kappaletoivein tai vaikkapa luovasti, itse säveltäen. Digisovellukset ovat osa oppitunteja. Nuotteja ja musiikinteoriaa on hauskaa opetella erilaisin musiikkisovelluksin niin oppitunneilla kuin osana kotiharjoittelua. Konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa pääsee itse esiintymään ja kuulemaan myös muiden esityksiä. Meillä Demossa yhteissoitto ja esiintyminen ovat osa opetussuunnitelmaa.

Tutustu erilaisiin opetusmuotoihimme.

Demo-oppilas ja ukulele

MUSIIKKIHARRASTUS AUTTAA LASTA YMMÄRTÄMÄÄN JA KÄSITTELEMÄÄN TUNTEITA

Musiikkiharrastus mahdollistaa turvallisen tilan, jossa kohdata ja tutkiskella erilaisia tunteita ja niiden aiheuttamia reaktioita. Musiikin kuuntelu, laulaminen ja soittaminen voivat parhaimmillaan sekä rentouttaa että tuoda lisäenergiaa päivään. Valitse kuunneltava ja/tai soitettava musiikki siis omien tarpeidesi mukaan.  Yllättävää kyllä, taustalla soiva musiikki auttaa myös keskittymään.

Vinkki: mikäli laulettu musiikki häiritsee, voit valita musiikiksi myös jotakin instrumentaalimusiikkia, jossa ei lauleta laisinkaan.

MUSIIKKIHARRASTUKSEN VAIKUTUS KEHOON

Aivoissa aktivoituu usein tunteisiin, kognitioon ja motoriikkaan liittyviä alueita. Musiikkiharrastus kehittää aivotoimintaa ja edistää kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavaisuutta, oppimista ja kommunikaatiotaitoja. Musiikilla on siis kognitiivista ja emotionaalista toimintakykyä tukeva vaikutus. Musiikin vaikutus näkyy kehossa esimerkiksi sydämen sykkeen hidastumisena ja aktivoi myös tunnetiloja säätelevää limbistä järjestelmää.

Soittoharrastuksessa kehittyy myös muun muassa motoriikka. Esimerkiksi pianonsoitossa nopeat sormikuviot kehittävät sormien hienomotoriikkaa huimasti. Karkea- ja hienomotorisia taitoja tulee käytettyä päivittäin myös musiikkiharrastuksen ulkopuolella.

Ylilääkäri Seppo Soinilan kirjoituksessa on hyvin tiivistettynä musiikin vaikutus aivojemme hyvinvointiin. Tiivistän blogitekstiin hänen kirjoittamastaan nettiartikkelista mielestäni tärkeimmät seikat.

”Heti, kun ihminen kuulee musiikkia, keho ja mieli alkavat synkronoitumaan musiikin kanssa. Vaikutukset ovat myös puhtaan fysiologisia: musiikki vaikuttaa esimerkiksi hengitykseen ja lihasjännitykseen veren hormonipitoisuuksien ohella. Kiehtovaa on myös, että tutkimusten mukaan samassa tilassa samaa musiikkia kuuntelevien fysiologiset toiminnot synkronoituvat keskenään. Samaa musiikkia kuuntelevien kehot ikään kuin toimivat samassa rytmissä.” Näin kirjoittaa Soinila.

Lähde: https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/mieli/musiikki-antaa-aivoille-siivet 

YHTEENVETO

Musiikkiharrastus tarjoaa lapselle hauskaa ajanvietettä ja onnistumisen tunteita. Se myös antaa mahdollisuuden luoda uusia kaverisuhteita ja kehittää  sosiaalisia taitoja. Musiikin parissa lapsi voi myös turvallisesti kohdata ja tutkiskella tunteitaan. Kaiken tämän lisäksi musiikkiharrastus myös kehittää lapsen kognitiivista ja emotionaalista toimintakykyä.

Tervetuloa mukaan laulu- ja soittotunneille! Syyslukukautemme alkaa viikolla 35 (30.8.–3.9.).

Ilmoittaudu mukaan syksyn tunneille!

Terkuin Laura-ope