Ajankohtaista

KESÄLEIRIT

Ilmoittautuminen Demon kesäleireille on nyt alkanut! Leirejä järjestetään 8–13-vuotiaille koululaisille monessa eri paikassa Pääkaupunkiseudulla, sekä Tampereella viikoilla 23, 24, 25 ja 31. Lisätietoja leireistä löydät täältä.

Tulevana kesänä järjestämme ensimmäistä kertaa myös ihan omia musiikkileirejä Demon oppilaille viikoilla 23, sekä 24. Leirit on suunnattu 10–12-vuotiaille ja ne pidetään Helsingissä Jätkäsaaressa. Leirien kesto on maanantaista perjantaihin klo 9-15 (ei hakuaikaa). Demolaisten leirin hinta on 230 euroa 15.3. asti, jonka jälkeen hinta nousee 240 euroon.

Demon musiikkileirillä tehdään yhdessä kaikkea kivaa: soitetaan bändissä, tehdään yhdessä biisi, pelataan, leikitään ja liikutaan – ja ennen kaikkea tutustutaan uusiin kavereihin ja pidetään hauskaa. Leirille voi tuoda oman instrumentin, mutta tarjolla on myös mahdollisuus kokeilla uusia soittimia rennosti ja matalalla kynnyksellä. Jokaiseen leiripäivään sisältyy kaksi musiikkipajaa. Leirin ohjaa Demon oma ammattitaitoinen opettaja.

Varaa lapsellesi kesäleiripaikka ajoissa! Ilmoittautuminen tapahtuu tällä Eepos-lomakkeella.

KEVÄÄN 8 X STARTTIKURSSIT

Järjestämme tänä keväänä uusia kahdeksan kerran Soitinstartti- ja Laulustarttiryhmiä 79-vuotiaille Espoossa, Vantaalla ja Tampereella alkaen viikolla 10 (2.3.2026). Ryhmän hinta on 159 euroa ja aiempaa soitto- / laulukokemusta ei tarvita. Lisätietoja löydät täältä: Starttiryhmät – Musiikkikoulu Demo

Ilmoittautuminen on auki tällä lomakkeella helmikuun loppuun asti.

MUSALABRA

Tule mukaan Musiikkikoulu Demon maksuttomalle pilottikurssille, jossa tehdään omaa musiikkia rennolla ja hauskalla tavalla!

Kurssilla tutustutaan musiikin tekemiseen, äänittämiseen ja tuottamiseen. Käytämme helppoja ja innostavia iPad-sovelluksia, kuten Launchpadia, GarageBandia ja loopperi-sovelluksia. Aikaisempaa kokemusta musiikin tekemisestä tai sovelluksista ei tarvita – uteliaisuus riittää!

Kurssi on suunnattu 9–12-vuotiaille ja se sisältää viisi opetuskertaa. Kurssi järjestetään Helsingin Rudolf Steiner-koululla (Paraistentie 3, 00270 Helsinki) tiistaisin klo 16.00-16.40, 3.-31.3.2026. Opettajana toimii Kata Vuoristo. Kurssi on osa Helsingin kaupungin rahoittamaa Ryhmäopetuksen kehittämishanketta.

Voit ilmoittautua kurssille ke 25.2. mennessä tällä lomakkeella. Oppilaat otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa kokeilemaan, keksimään ja tekemään musiikkia!

KEVÄTLUKUKAUSI 2026

Opetus alkaa viikolla 2 eli keskiviikosta 7.1.2025 alkaen. Kevätlukukaudella on 16 opetuskertaa:

  • ryhmäoppilaat: 15 oppituntia + konsertti  
  • yksityisoppilaat: 14 yksityistuntia + ryhmätunti + konsertti 
  • vuoroviikkoisten bändioppilaiden opetus alkaa bänditunneilla (vk 2), paitsi maanantain ja tiistain oppilaiden instrumenttitunneilla (vk 3) 

Oppitunnin kellonaika pysyy samana, ellei toisin ilmoiteta. Eepoksen kautta ja sähköpostilla lähetettyjä opintojen muutostoiveita käsitellään parhaillaan ja kaikista muutoksista lähetetään vahvistusviesti ennen lukukauden alkua. Mikäli opinnot pysyvät samana kuin syyslukukaudella, ei erillistä vahvistusviestiä lähetetä. 

KEVÄÄN LASKUT

Jatkavien oppilaiden laskut lähetettiin joulukuussa viikolla 51 ja uusien oppilaiden sitä mukaa kun opinnot varmistuvat.

Tarkistathan roskapostikansiosi, jos laskua ei kuulu! Laskun voi halutessaan maksaa erissä ja erämaksuohje löytyy täältä.

SYKSYN PALAUTEKYSELYN TULOKSET

Voit lukea syksyn 2025 palautekyselystä ja sen tuloksista toimarimme Helin blogikirjoituksessa.

EEPOS-TUNNUKSET

Eepos-tunnukset on lähetetty ilmoittautumisen yhteydessä. Unohtuneen salasanan saat suoraan järjestelmästä, jos olet vahvistanut sähköpostisi. Jos tunnukset ovat kateissa, voit pyytää uudet sähköpostitse: asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi. Mainitsethan viestissä oppilaan nimen.

English Info

English