Musiikkikoulu Demossa opetetaan soittamista ja laulamista kaikille yli 7-vuotiaille – niin koululaisille, nuorille kuin aikuisillekin. Tervetulleita ovat niin vasta-alkajat kuin jo pidempään musiikkia harrastaneet.
Tärkeintä opetuksessamme on hyvä meininki; soittamisesta ja laulamisesta nauttiminen.
Oppilaaksi otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ilman pääsykokeita. Valitse sinulle sopivin vaihtoehto.
Opetusta annetaan sekä ryhmissä että yksityistunneilla, myös etäopetuksena.
Osaavat ja mukavat opettajamme saavat vuosittain huippupalautetta oppilailtaan.
Opetuksen työtavat vaihtelevat oppilaiden ja ikäryhmän mukaan. Työtapoja ovat mm. soitto- ja laulutekniset harjoitteet, soittaminen ja laulaminen sekä ryhmässä että yksin, improvisointi, kuuntelu, sovittaminen ja transponointi, omien kappaleiden tekeminen, äänitys ja esiintymisharjoitukset.
Oppilaiden omat tavoitteet ja toiveet ovat oleellisessa asemassa opetuksen suunnittelussa. Jokainen oppilas saa harrastaa soittamista omien lähtökohtiensa ja tavoitteidensa mukaisesti, pääsykokeita tai tasokokeita ei järjestetä. Opetuksemme on pääosin ryhmäopetusta, joten panostamme siihen, että jokainen oppilas huomioidaan sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä.
Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja keräämme palautetta sekä oppilailta että heidän vanhemmiltaan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Klikkaa tästä ja lue lisää kevään 2019 positiivisista tuloksista.
Aina kevään päätteeksi teemme tyytyväisyyskyselyn oppilaille ja vanhemmille. Keväällä 2016 saimme kyselyyn 47 vastausta.
Palautteiden avulla kehitämme toimintaamme entistäkin paremmaksi. Kiitos kaikille vastanneille!
Tyytyväisyyskyselyn tuloksia:
100 % vanhemmista suosittelee kouluamme mielellään ystävälle tai tuttavalle!
(arvosana 8-10, asteikolla 1-10).
Vanhemmat mielestä musiikkiharrastuksessa tärkeimpinä asioina olivat
(valita sai max kolme useista eri vaihtoehdoista):