Tietoa meistä

Musiikkikoulu Demo on keväällä 2012 perustettu yksityinen musiikkikoulu, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja Lohjalla, yhteensä 23 toimipisteessä. Toiminnassamme on mukana useita satoja eri-ikäisiä musiikinharrastajia.

Mielestämme jokainen voi oppia soittamaan ja laulamaan. Haluamme tarjota laadukkaan ja rennon harrastuksen, jossa musiikin perustaitojen ohella opitaan tärkeitä sosiaalisia, yhteistyö- ja esiintymistaitoja elämää varten.

Kannustamme oppilaitamme itseilmaisuun, luovuuteen sekä oman ajattelun kehittämiseen.

Opettajamme ovat musiikin ja opettamisen ammattilaisia.

Isosta opettajajoukostamme löytyy niin nuoruuden intoa kuin kokemuksen tuomaa osaamista ja varmuutta. Uskomme yhteistyön voimaan ja kannustamme henkilökuntaamme tekemään aktiivista yhteistyötä. Tätä varten järjestämme opettajapalavereita, aamukahveja ja muuta yhteistä toimintaa.

> Opettajaesittelyt

 

Kati Nieminen, rehtori
musiikin maisteri, musiikkipedagogi AMK

Olen Kati Nieminen, Musiikkikoulujen Demo ja Jamkids rehtori. Olen työskennellyt koulujen rehtorina yli kymmenen vuotta ja seuraan suurella rakkaudella ja ylpeydellä koulujemme kehittymistä ja kasvamista. Saan tehdä työtäni hienojen ihmisten ympäröimänä ja opin koko ajan itsekin.

Vaikka nykyään vietänkin suurimman osan työajasta toimistotöiden äärellä, musiikinopetus on sydäntäni lähellä. Opettajaurani alkoi lähes 20 vuotta sitten muskari- ja piano-opena. Sen jälkeen olen tehnyt monenlaisia opetustöitä, viimeisimpänä opetin Demossa kanteleensoittoa. Tällä hetkellä keskityn hallinnollisiin töihin, eikä minulla ole omia oppilaita.

Työn tähtihetkiä ovat poikkeuksetta kaikki oppilaskonsertit. Musiikin ilo ja yhdessä tekeminen välittyy oppilaista ja on helppo muistaa minkä vuoksi tätä työtä tehdään. Myös vanhempia ja oppilaiden perheenjäseniä on aina mukava tavata ja nähdä, kuinka musiikkiharrastuksesta voi iloita koko perhe.

Mahtavia elämyksiä ja harrastushetkiä kaikille meidän koulujen oppilaille – nähdään tapahtumissa!

Mikko Enqvist
musiikkipedagogi AMK

MikkoOpetan Musiikkikoulu Demossa kitaransoittoa. Itse aloitin kitaransoiton 12-vuotiaana, kitaristi-isäni innoittamana. Soitan myös banjoa ja bassoa sivusoittimina. Koulutukseltani olen musiikkipedagogi (amk). Opetustyössäni pyrin siihen, että oppilas pääsee soittamaan sellaista musiikkia, mikä häntä kiinnostaa. Mielestäni on tärkeää että tunneilla viihdytään ja niillä on hauska käydä. Opetustyön lisäksi soitan monissa bändeissä, joista tärkeimpänä Vesterinen Yhtyeineen, jossa olen täysipäiväinen jäsen.

Heikki Honkanen
musiikkipedagogi AMK

HeikkiOlen Etelä-Karjalasta kotoisin oleva rempseä opettaja. Koulutukseltani olen musiikkipedagogi (amk) ja muusikko (konservatorio). Pääinstrumenttini on kitara, mutta kaikki perinteiset bändisoittimet taipuvat.  Demossa opetan tällä hetkellä kitaransoittoa sekä bändiopetusta. Opettajana pyrin olemaan kannustava ja motivoiva. Mielestäni tärkeimpiä asioita on, että soittaminen on kivaa ja tunneilla on hyvä meininki. Opetuksen lisäksi teen erilaisia freelance-muusikon töitä, erilaisia bändiprojekteja on yli 15-vuoden ajalta. Tällä hetkellä tärkeimpänä bändinä on BJØRN.

 

Heikki Hänninen
muusikko

Olen espoolainen muusikko ja pääsoittimeni on kitara, mutta intoa löytyy myös muita bändisoittimia kohtaan. Olen valmistunut Helsingin Pop/Jazz Konservatoriosta ja viimeistelen tutkintoani Metropolian AMK Muusikkolinjalla. 

Musamakuni suhteen olen kaikkiruokainen ja musisoin monessa erityylisessä kokoonpanossa mm. Tilhet, pajut ja muut, Milla Rumi, Barlast, ym. Yksi intohimoistani on myös musiikin äänittäminen ja miksaus, jota harrastan aktiivisesti kotistudiossani. Opettajana minulle on tärkeää oppilas pääsee soittamaan itselleen mielekästä musiikkia ja kokea musiikin hauskana harrastuksena.

Laura Ikonen
musiikkipedagogi AMK
Hei, olen kanteleensoitonopettaja Laura ja opetan Demossa kanteleryhmiä, yksityisoppilaita ja bändiryhmää. Olen opiskellut Kokkolassa kansanmusiikkilinjalla musiikkipedagogiksi ja tällä hetkellä teen maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa. 
 
Soitan erikokoisia kanteleita 5-kielisestä kanteleesta 39-kieliseen konserttikanteleeseen, ja sävellän myös omaa musiikkia kanteleelle. Rakastan soittaa kanteleella musiikkia popista klassiseen, sillä kantele taipuu moneen tyyliin! Jos en ole opettamassa tai musisoimassa, minut löytää kiertämästä kirpputoreja tai tekemästä hyvää ruokaa kotoa.
Ella Isotalo
musiikin maisteri, musiikkipedagogi AMK

EllaOpetan Demossa viulua, pianoa sekä 5- ja 11-kielisiä kanteleita. Monigenreisyys sekä -kulttuurisuus ovat ihania asioita, myös musiikissa! Itse soitan tällä hetkellä eniten kansanmusiikkia viululla, jouhikolla ja alttoviululla. Pedagogina pidän tärkeänä yksilöiden eriliaisten oppimismetodien hyödyntämistä. Uskon, että jokaisen sisällä asuu muusikko! Musiikin lisäksi elämässä täytyy olla ainakin liikettä, aurinkoa ja kulttuurishokkeja.

 

Henri Jokinen
musiikkipedagogi AMK, muusikko

HenriOlen alunperin Satakunnasta kotoisin oleva kitaristi ja opetan Musiikkikoulu Demossa kitaransoittoa.

Opetustöiden ohella olen työskennellyt muusikkona erikokoisissa ja -tyylisissä yhtyeissä jo yli viidentoista vuoden ajan. Tällä hetkellä aktiivisimmin toimin Hustle Fuzz -yhtyeen parissa säveltäjänä ja kitaristina.

Niin muusikkona kuin opettajana valttikorttinani on kiinnostus monipuolisesti musiikkiin tyylilajeihin sekä improvisaatioon. Opetuksessani lähtökohtana on musiikin tekemisen ilo sekä oppilaslähtöisyys.

 

Sami Karjalainen
musiikkipedagogiopiskelija, muusikko

Hei! Mä oon Sami. Kitaristi ja kitaransoitonopettaja, joka on alunperin lähtöisin Posiolta Suomen Lapista!

Koulutukseltani olen Muusikko (Konservatorio) ja opiskelen paraikaa Musiikkipedagogiksi (AMK). Musiikkikoulu Demossa opetan kitara- ja bändisoittoa.

Kitaran lisäksi olen tehnyt keikkoja myös mandoliinilla sekä banjolla, joten niidenkin opettaminen sujuu. Opettajana minulle on ensiarvoisen tärkeää, että oppilas viihtyy tunneilla ja nauttii siitä mitä tekee. Olen kannustava ja oppilaan kehitykseen pyrkivä opettaja.

Musiikillisesti Jazz on minulle tyylilajina lähinnä sydäntä, mutta en ole lainkaan nirso eri genrejen suhteen. Teen paljon freelance- muusikon töitä mm. The Voice Of Finland 2015 Miia Kosusen yhtyeessä. Muita merkittäviä kokoonpanoja minulle ovat Kea Kaleidoscope ja Case Vesper.

Nähdään tunneilla!

Joonas Kaselius
muusikko, musiikintekijä, musiikkipegagogi AMK

Olen Joensuusta kotoisin oleva helsinkiläinen muusikko ja musiikintekijä. Musiikin kautta olen saanut elinikäisiä ystäviä, löytänyt intohimoni ja oppinut arvostamaan kykyjäni. Oikein sovellettuna musiikilla on mielestäni myönteinen vaikutus kenen tahansa elämässä!

Yhtyeeni kitaristi-laulajana olen saanut esiintyä Suomen tärkeimmillä rock-venueilla. Olen myös ollut tekemässä lukuisia äänitteitä tuottajan, äänittäjän ja miksaajan roolissa.

Musiikin parissa työskentelyn lisäksi olen opiskellut musiikkipedagogiikkaa Karelia AMK:ssa. Koen, että opettajana osaan hyödyntää sekä koulutuksen että käytännön kokemusta. Ammattimaisesti olen opettanut vuodesta 2010.

Niina Koskenniemi
musiikkipedagogi AMK, Bachelor of Arts

Niina KOpetan Musiikkikoulu Demossa bändisoittoa ja pianonsoittoa sekä pidän myös piano & laulu -tunteja. Pääinstrumenttini oli ensin piano, mutta matkan varrella rinnalle ovat nousseet myös laulu ja bändisoittimet.

Opiskelin musiikkia ensin Australiassa ja sen jälkeen musiikin perusteiden opettajaksi Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Työkokemusta löytyy mm. pianonsoiton, bändisoiton ja musiikin perusteiden opettajana. Opetuksessa pidän tärkeinä positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä, hyvää ryhmähenkeä ja luovuuteen innostamista.

Vapaa-ajalla kirjoitan biisejä, urheilen ja vietän aikaa pörröisen kissan kanssa.

Joonas Leppänen
musiikin kandidaatti
Opetan Musiikkikoulu Demossa rumpujen soittoa. Opetuksessani yhdistyvät luovuus ja kokeilunhalu, keskittyminen perusasioihin sekä tavoitteita kohti pyrkiminen. Mielestäni jokainen oppilas on yksilö, jonka voimavaroja kannatta hyödyntää!
Olen monipuolinen muusikko, jonka pääsoittimena ovat rummut, mutta soitan myös aktiivisesti pianoa ja sävellän monenlaisille kokoonpanoille. Vahvuuteni löytyvät jazzin ja improvisaation maailmasta. Musiikin lisäksi muita kiinnostuksen kohteita ovat mm. ruuanlaitto, kirjallisuus, taidenäyttelyt ja sulkapallo.
Anna Pirnes
musiikkipedagogi AMK

Opetan Musiikkikoulu Demossa pianonsoittoa. Olen valmistunut musiikkipedagogiksi Kokkolasta Centria-ammattikorkeakoulusta pääaineenani klassinen piano. Opiskelen parhaillaan töitten ohessa Metropolia Ammattikorkeakoulussa varhaisiän musiikkikasvatusta ja taiteen soveltavaa käyttöä. Olen aina tykännyt hyppiä genrerajojen yli ja soittanut klassisen musikiin lisäksi paljon kansanmusiikkia ja popimpaakin musiikkia. Pianon rinnalla sivuinstrumentteina ovat kulkeneet rummut ja laulu.

Opettajana olen oppilaslähtöinen, positiivinen ja kannustava. Musiikki on parhaimmillaan valtava voimavara, josta voi ammentaa iloa elämään! Vapaa-aikani käytän mielelläni urheillen ja maailmalla seikkaillen. Viihdyn auringon paisteessa, vedessä, jäällä ja lumessa.

Seppo Pulkkinen
filosofian maisteri

SeppoToimin Demossa kitaran- ja rumpujensoiton opettajana. Olen opiskellut musiikkia pop/jazz-konservariossa ja Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Pääsoittimeni on kitara, mutta hallitsen myös rummut sekä esim. djemben ja mandoliinin. Opetustyöni lisäksi olen soittanut lukuisissa erityylisissä yhtyeissä, joiden kirjo on ulottunut flamenco-orkesterista rock – ja bluesbändeihin.

 

Samuli Rautiainen
muusikko, musiikkipedagogi AMK

Hei,

Olen alunperin Lappeenrannasta kotoisin oleva pianisti. Pianonsoiton aloitin 7–vuotiaana. Myöhemmin musiikista muodostui minulle ammatti soittamisen ja opettamisen muodossa.

Olen koulutukseltani musiikko (konservatorio) ja musiikkipedagogi (amk). Tällä hetkellä opiskelen Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä.

Opettajan olen kannustava ja kärsivällinen. Haluan korostaa improvisointia ja yhdessä soittamista. Myös erilaisiin muusikkityyleihin tutustuminen ja oppilaan omien suosikkikappaleiden soittaminen kuuluvat tärkeinä osina tunteihini.

Opetustöiden lisäksi soitan erilaisissa jazz- ja blues-kokoonpanoissa, joiden kanssa keikkailen Suomessa ja ulkomailla.

Vilma Räikkönen
musiikkipedagogi AMK

VilmaOlen Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva harmonikkapedagogi. Aloitin harmonikansoiton 6-vuotiaana Lappeenrannan musiikkiopistossa, josta tie on johtanut ammattiopintojen kautta musiikkikoulu Demoon. Opetan harmonikan lisäksi Demossa myös lasten bändiryhmiä.

Vapaa-aikani vietän mieluiten mahdollisimman kaukana Suomesta ja veden pinnan alla laitesukeltaen. Lempikalani on Yellow Boxfish ja kuulokkeissani soi Stam1na.

 

Ville Suorsa
musiikkipedagogi AMK, muusikko

Olen oululainen, sittemmin helsinkiläistynyt muusikko ja musiikkipedagogi. Viimeistelen juuri opintojani Metropolia Ammattikorkeakoulun pop/jazz-pedagogilinjalta. Pääsoittimeni on kitara mutta soitan myös muita bändisoittimia ja laulan.

Opettamisen lisäksi keikkailen eri kokoonpanoissa ja olenkin esiintynyt mm. seuraavien artistien kanssa: Jukka Poika, Danny, Diandra, Vicky Rosti, Olli Lindholm, Aurora, Pete Parkkonen, Saara Aalto, Arttu Wiskari ja Ressu Redford.

Tunneillani oppilaat saavat soittaa mieleistään musiikkia rennossa ilmapiirissä.

Sini-Maaria Virolainen
musiikin kandidaatti, musiikkikasvatuksen opiskelija

Sini-MaariaHei olen Sini ja opetan Demossa laulua. Opiskelen musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa pääinstrumenttinani pop&jazz-laulu. Moninaisten projektieni lisäksi nautin erityisesti runoista, liikunnasta ja luonnossa seikkailemisesta.

 

 

Kata Vuoristo
musiikkipedagogi AMK

Olen Kata-ope, Savon sydämestä Savonia Ammattikorkeakoulusta valmistunut muusikko ja musiikkipedagogi, pääaineenani laulu. Opetan Demossa rytmimusiikkilaulua, kuoroja sekä pianoa.

Vapaa-aikanani sävellän, soitan ja laulan eri kokoonpanoissa. Mielipuuhaani on matkustelu, ja tykkäänkin huidella maailmalla, viimeaikoina erityisesti Portugalissa!

 

Musiikkikoulu Demon toimintaa järjestää Jamkicks Oy.

Yritys on perustettu keväällä 2009 ja sen kolmesta henkilöosakkaasta kaksi työskentelee yrityksessä päätoimisesti. Yritys vastaa myös Jamkids Musiikkikoulun toiminnasta. Jamkids järjestää iloisia ja elämyksellisiä muskareita 0–6-vuotiaille lapsille.

Jamkicks Oy:n tavoitteena on kehittää musiikkikoulujen toimintaa ja taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta. Haluamme tarjota laadukkaan ja monipuolisen opetuksen lisäksi myös kokonaisvaltaista, erinomaista asiakaspalvelua. Jatkuva kehittäminen ja uusien toimintatapojen kokeileminen ovat arkipäivää yrityksessämme.

> Usein kysytyt kysymykset