Ääni on värähtelyä
Kaikki kuulemasi äänet ovat värähtelyä. Kun laulat tai puhut, värähtelyn tuottavat äänihuulesi. Äänitteitä kuunnellessa kuuntelet kaiuttimen tai kuulokkeen sisällä olevan kaiutinelementin värähtelyä. Kielisoittimissa värähtely syntyy kielessä, jolle soittimen runko luo kaikupohjan. Mitä nopeammin kitaran kieli värähtelee, sen korkeamman sävelen se tuottaa. Lähes kaikki äänet sisältävät myös laajan kirjon useita eri taajuuksia, etenkin yläsävelsarjoja, jotka luovat äänelle sävyn ja muodon. Muun muassa tästä syystä, kitaran viritys on tärkeää!
Musiikki on tiedettä
Matematiikan, geometrian ja luonnontieteiden urauurtaja Pythagoras oli myös musiikin teorian pioneeri. Noin 500 eaa hän keksi, että värähtelevän kielen pituus on kääntäen verrannollinen sen tuottaman äänen korkeuteen. Erityisesti hän huomasi, että jos kielen pituus puolitetaan, niin sävelkorkeus nousee oktaavilla. Kitaralla väite on helppo testata vertaamalla vapaan kielen säveltä 12. nauhavälin säveleen. Jos mittaat 12. nauhan etäisyyden tallaan ja satulaan, huomaat, että se todellakin on kielen absoluuttinen keskikohta, josta painamalla soivan kielen pituus puolittuu.
Vire standardisoidaan
Vuonna 1955 kansainvälinen standardisoimisjärjestö määritti A4 sävelen taajuudeksi 440 värähdystä sekunnissa. Ennen tätä, sävelten absoluuttinen korkeus vaihteli maakohtaisesti. Vaikka länsimainen musiikki on lähes poikkeuksetta standardisoidun vireen mukaista, on edelleen käytössä myös siitä poikkeavia viritysjärjestelmiä. Tämän takia moderneista viritysmittareista löytyy mahdollisuus kalibroida A-sävel myös jollekin toiselle taajuudelle.
Miten kitaran viritys tehdään
Kitaran soitto on kuin kengännauhojen solmiminen – hieman haastavaa opetella, mutta täysin vaivatonta kun sen osaa. Kitaran vire on myös hyvä tarkistaa aina ennen soittoa, kuten kengännauhatkin on hyvä solmia ennen liikkeelle lähtemistä. Soittaminen, soittimen kuljettaminen, ilmankosteus, lämpötilavaihtelut ja ajankulku vaikuttavat kaikki vireeseen, eikä maailman paraskaan kitara pysy montaa vuorokautta täydellisessä vireessä, ellei sitä säilytetä muuttumattomissa laboratorio-olosuhteissa.
Tässä helpot ohjeet kitaran virittämiseen:
Opettele kielten nimet
Ensimmäiseksi sinun tulee tietää kielten nimet, eli missä sävelessä minkäkin kielen tulisi soida vapaana. Kitaran voi virittää monella tavalla, mutta keskitymme nyt E- eli standardivireeseen. Paksuimmasta kielestä alkaen kielten nimet ovat E, A, D, G, B ja E. Suomessa B-sävelestä käytetään myös nimitystä “H”. Kielten nimien opetteluun on monia muistisääntöjä, mutta suosittelen, että opettelet kirjainrimpsun ulkomuistiin sellaisenaan. Huom. kitarassa paksuin kieli on 6. kieli ja ohuin 1. kieli, vaikka vireestä puhuttaessa kielten nimet usein luetellaankin paksuimmasta alkaen.
Aloita ohuimmasta eli 1. kielestä
Näppäile sormella tai plektralla vapaata kieltä normaalilla soittovoimakkuudella ja kiristä tai löysennä kieltä viritintapista mittarin antaman tiedon mukaisesti. Kieltä voit näppäillä muutaman sekunnin välein. Kun olet saanut kielen vireeseen, siirry seuraavaan.
Hyödynnä mittaria vireen löytämiseksi
Useimmiten epävireinen kitara on alavireessä ja sen saa vireeseen kiristämällä kieltä, kunnes mittari näyttää oikeaa säveltä ja viisari on keskellä. Täysin vireessä olevasta kielestä mittari ilmoittaa yleensä joko vihreällä merkkivalolla tai sävelen ympäröivillä nuolilla. Kieli voi myös olla ylävireessä, jolloin sinun tulee löysentää kieltä.
Esimerkkejä:
- Ohuin eli 1. kieli on mittarin mukaan “F”. Sinun tulee löysentää kieltä 1/2-sävelaskelta päästäksesi E-säveleen. Huomaa, että E-sävel on ennen F-säveltä aivan kuin aakkosissakin.
- Paksuin eli 6. kieli on mittarin mukaan D#. Kiristä kieltä 1/2-sävelaskelta päästäksesi E-säveleen.
- Toisiksi paksuin eli 5. kieli on mittarin mukaan G#. Kiristä kieltä 1/2 sävelaskelta päästäksesi A-säveleen.
Ellei viritintappeja ole väännelty mielivaltaisesti, ei haluttu sävel ole usein kovinkaan kaukana. Sävelten nimet menevät samassa järjestyksessä kuin aakkoset: A B C D E F G. G:n jälkeen tulee taas A-sävel ja kaava jatkuu samanlaisena oktaavia korkeammalta. Tiettyjen sävelien väliin mahtuu myös korotettuja säveliä, jotka tunnistat useimmilla mittareilla #-merkistä.
Korvakuulon käyttäminen kitaran virityksessä
Uutta kieltä asentaessa oikean oktaavialan halutulle sävelelle löytää korvakuulolla ja kielen jännitettä tarkkaillen. Asian oppii tunnistamaan vaistomaisesti jo lyhyenkin harjoittelun jälkeen ja jotkut virittimet tunnistavat oktaavialan automaattisesti.
Kitara on mahdollista virittää myös korvakuulolta vireessä olevan vertailuäänen avulla. Se vaatii kuitenkin enemmän opettelua. Mittaria käyttävät harrastajien lisäksi myös tarkkakorvaisimmat ammattilaisetkin. Mitä vähemmän aikaa sinulla menee virittämiseen, sen enemmän aikaa sinulla jää soittamiseen.
Kitaran virityksessä käytettävän viritinmittarin hankinta
Kaikista ekologisin, kätevin ja tarkin vaihtoehto viritinmittariksi on ladattava, kitaran lapaan napsautettava klipsiviritin. Kitaran viritys on kätevää kun viritin on aina mukana ja sen voi ladata usb-kaapelilla. Klipsivirittimiä löytyy myös paristokäyttöisenä. Voit myös käyttää puhelimeen ladattavia virityssovelluksia, mutta oikealla viritinmittarilla virittäminen on tarkempaa ja huomattavasti nopeampaa. Toisaalta virityssovellus saattaa auttaa käyttäjää oikeiden sävelien löytämisessä. Harjaantuneen virittäjän ei tarvitse käyttää asiaan aikaa sen enempää kuin kengännauhojen solmimiseenkaan.
Vireessä soittaminen
Vaikka kitaran viritys olisi tehty huolella, kitara soi vireessä ainoastaan jos sitä soitetaan hyvin. Koska painamisvoimakkuus, kielen venyttäminen ja näppäilyvoimakkuus vaikuttavat omalta osaltaan sävelkorkeuteen, hyvä soittotekniikka on vireisen soiton perusta. Älä siis paina kieltä liian lujaa tai venytä sitä tahattomasti. Tiedosta, että todella kovaa soitetut sävelet soivat hetkellisesti ylävireisinä.
Valitsemasi kielisetin paksuus vaikuttaa myös kielten tuntumaan. Ohuita kieliä on kevyempää painaa, mutta koska kielten jännite on matalampi, vireessä soittamisesta tulee hieman vaikeampaa. Yleisimmät kielisarjojen paksuudet standardivireiselle sähkökitaralle ovat 9–42 ja 10–46. Vastaavat kielisetit teräskieliselle akustiselle ovat 12–53 ja 13–56. Nailonkielissä paksuutta ei useimmiten mainita pakkauksessa, vaan normaalijäykkyys ilmoitetaan esimerkiksi termillä “medium tension”.
Vire ja korvan kehitys
Vire on äärettömän tärkeä osa laadukasta soittoa. Jos kiinnität kitaran viritykseen ja vireeseen huomiota heti harrastuksen aloittamisesta alkaen, kehität samalla sävelkorvaasi ja musiikillisia vaistojasi. Epävireisellä soittimella soitettu asia kuulostaa aina epävireiseltä, vaikka sen soittaisi kuinka hyvin. Jos taas kiinnität huomiota kitaran viritykseen ja soitat aina vireisellä soittimella, soittosi kuulostaa monin verroin paremmalta ja korvasi harjaantuu kuulemaan hyvinkin pienet vaihtelut sävelkorkeudessa. Tarkkakorvainen muusikko kuulee sekä ilmaisee musiikissa enemmän nyansseja, jotka mahdollistavat suuremman kuuntelu- ja soittonautinnon.
Kitaransoittoa pääsee muuten opiskelemaan Demossa pääkaupunkiseudulla, Kirkkonummella ja Lohjalla. Opetamme kitaraa tietysti myös bänditunneilla. Tervetuloa mukaan!
Joonas, kitaraope
