Olen Kata, laulaja, pedagogi, kouluttaja ja säveltäjä, alkujani Kymenlaaksosta. Valmistuin keväällä 2024 musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta, globaalin musiikin osastolta. Vuonna 2016 valmistuin Savonia Ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi, laulun instrumenttiopettajaksi.
Demossa olen opettanut laulun yksityis- ja ryhmätunteja sekä alkeis-pianotunteja jo vuodesta 2016. Opettajana olen helposti lähestyttävä, lempeä ja kannustava, mutta tarjoan myös haasteita ja ohjausta oppilaslähtöisesti. Pedagogina minua inspiroi holistinen musisointi rytmimusiikin kentällä, ilmaisun vapaus, yhteisöllinen musiikin tekemisen ilo sekä kehollisuus ja luova tuottaminen.Tunneilla pyrimme löytämään ja vahvistamaan oppilaan omaa ääntä ja musiikkisuhdetta, oli instrumentti sitten laulu tai piano.
Silloin kun en Demoile, teen musiikkia eri projekteissa, mökkeilen ja vietän aikaa läheisten parissa. Minua inspiroi loputtomasti erilaiset ihmiset ja musiikkiperinteet, ja matkustelen mielelläni tutkimassa maailman ihmeitä ja kulttuureja, viime vuosina erityisesti Portugalissa ja Brasiliassa!