Markus Laine

musiikin maisteri

Heippa!

Olen Kotkasta kotoisin oleva musiikin maisteri! Toimin Musiikkikoulu Demossa kitaran- ja bändisoiton opettajana.

Valmistuin vuonna 2025 musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvatus pääaineena. Pääinstrumenttini on sähkökitara, ja soitan myös kaikkia yleisimpiä bändisoittimia sekä laulan.

Instrumentin oppiminen on mielestäni ilon ja hyvinvoinnin lähde. Sen takia pyrin opettajana aina oppilaslähtöiseen dialogiseen opetukseen, ja kehitän opetussuunnitelmaa jatkuvasti jokaiselle parhaiten sopivaksi kokonaisuudeksi. Pidän opetuksessa tärkeänä seikkana sitä, että soittamaan oppiminen pysyy kivana ja motivoivana tekemisenä. Uskon, että oppilaan kanssa yhdessä tutkiminen ja mielekäs monipuolinen harjoitusmateriaali kasvattavat motivaatiota ja positiivista suhdetta instrumenttiin, jolloin musiikillinen ilmaisutaito kehittyy toivotulla tavalla. Nostan jalustalle myös yhteismusisoinnin merkityksen opetuksessa, sillä se antaa oppilaille mahdollisuuden tuntea yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyttä musiikillisessa ympäristössä sekä antaa tilaa kokeilulle, luovuudelle ja improvisaatiolle.

Tervetuloa tunneille!

bändiopetus
kitara/sähkökitara
soitinstartti
sähköbasso
ukulele

English Info

English