Musiikkikoulu Demo soitonopetus on laadukasta ja monipuolista, rennolla otteella. Meillä voit opiskella soittamista joko pienryhmässä, yksityistunnilla tai bändiopetuksessa. Valitse itsellesi sopivin tapa oppia.
Syyslukukaudella on 14 opetuskertaa ja kevätlukukaudella 16. Yksi kummankin kauden opetuskerroista on konsertti, jossa kaikki pääsevät esiintymään.
Lue enemmän bändiopetuksesta täältä!
Kitaroita on eri kokoisia, lapsille pienempiä ja aikuisille isompia, joten kitaransoiton voi aloittaa kuka tahansa!
Kitara on monipuolinen soitin, jolla voi soittaa monenlaista musiikkia, tunnelmallisesta jazzista raskaaseen rockiin. Kitara on myös kokonsa puolesta helppo kuljettaa mukana. Soitossa pääsee hyvin alkuun ja kun muutama sointu on hallussa, pystyy jo hyvin säestämään useita kappaleita.
Opit lukemaan tabulatuureja (kitaralle tarkoitettuja otekarttoja) ja esimerkiksi säestämään lauluja. Sorminäppäryytesi kehittyy nopeasti harjoitellessa, joten pääset melko pian myös kitarasooloja. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Kitara taipuu moneen, joten voit soittaa sekä populaarimusiikkia että klassista kitaramusiikkia. Opetus räätälöidään mieltymystesi mukaan!
Kitara kannattaa hankkia sen mukaan mitä ja miten haluat sitä soittaa. Akustinen vai sähköinen? Nylon- vai teräskielinen? Demo-opettaja auttaa sinua tekemään oikean hankinnan. Oman soittimen voi aluksi myös vuokrata koulultamme. Kysy vuokrasoitinta osoitteesta asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi
Kitaransoittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla sekä bändiopetuksessa.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Pianoa voi alkaa soittamaan kuka tahansa, vaikkeivät jalat yltäisi vielä lattiaan saakka tai toisaalta, vaikka ikä alkaisi painaa jo hartioita kumaraan! Piano sopii loistavasti oman laulun säestämiseen sekä ikivihreiden ja uusimpien hittien opettelemiseen. Molempia käsiä harjoitetaan tasapuolisesti , joten vasen- tai oikeakätisyydellä ei ole väliä.
Pianonsoitto on helppo aloittaa vaikka aikaisempaa musiikkitaustaa ei olisikaan. Piano palkitsee nopeasti vasta-alkajankin – soittimesta saa jokainen takuuvarmasti ensimmäisen äänen!
Opit lukemaan nuotteja ja soittamaan niistä. Opit myös koordinoimaan koko kehoasi (kädet, keskivartalo ja molemmat jalat). Musiikilliset taitosi kehittyvät myös, tottakai. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Piano on yksi monipuolisimmista soittimista. Sillä voi soittaa lähes mitä tahansa musiikkityyliä. Oikeastaan on melko vaikea keksiä mitä pianolla ei voisi soittaa!
Alkuun pääsee helposti kevyellä sähköpianolla, ja vaihtoehtoja riittää! Demo-opettaja osaa neuvoa soittimen hankinnassa. Oman soittimen voi aluksi myös vuokrata koulultamme. Kysy vuokrasoittimia osoitteesta asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi
Pianonsoittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla, kosketinten soittoa bändiopetuksessa. Yksi vaihtoehto ovat myös Piano & laulu -tunnit, joilla opit pianonsoiton alkeiden lisäksi myös oman laulun säestämistä ja laulutekniikkaa.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Kenelle tahansa, joka pystyy istumaan rumputuolilla jalkojen yltäessä lattiaan. Rumpusettejä on useita eri kokoja, joten myös lapsi voi aloittaa rumpujensoiton. Rumpujensoitto soveltuu erityisesti rytmeistä kiinnostuneille. Rumpujensoitosta on hyötyä myös, jos unelmissa on joskus soittaa bändissä!
Rummut on bändin sydän! Ilman niitä bändimusiikki jäisi vähän ontoksi, siitä puuttuisi jotain. Rumpalin tehtävä on bändissä keskeinen: hänen vastuullaan on kappaleen tempon ylläpitäminen. Rumpujensoitto kehittää erityisesti rytmitajua, mutta samalla myös kehon koordinaatiota. Soittaessa käytetään molempia käsiä ja jalkoja.
Opit rytmitajua, rytmisanastoa, erilaisia komppeja, useita eri musiikkityylejä ja kehon koordinaatiota. Opetamme sinut myös kokoamaan rumpusetin, jos haluat. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Kaikessa musiikissa on rytmi, joten rummut sopivat mihin tahansa tyylilajiin. Liikkeelle lähdetään peruskompista, jolla pääsee soittamaan jo todella monia kappaleita ja siitä sitten eteenpäin!
Jos olet aloittamassa rumpujensoittoa, kannattaa ostaa ns. ”aloittelijan setti”, eli edullinen perusrumpusetti. Jos olet soittanut enemmänkin ja sinulla on tarkoitus keikkailla, niin kannattaa panostaa laadukkaaseen rumpusettiin, jota pystyy täydentämään tarpeen vaatiessa lisäosilla. Huom! Rumpusettejä on saatavana myös sähköversioina, joilla voit soitella vaikka keskellä yötä kerrostalossa, kun laitat vain kuulokkeet kiinni.
Rumpujen soittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla sekä bändiopetuksessa.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Erityisesti bändisoitosta kiinnostuneelle. Bassoja on eri kokoisia, joten soiton voi aloittaa jo kouluikäisenä.
Basso luo yhdessä rumpujen kanssa bändin sydämen ja sykkeen. Basson luomat syvät matalat äänet ovat erittäin tärkeitä, jotta bändin soittamat kappaleet saadaan kuulostamaan kokonaisilta.
Opetuksessa lähdetään liikkeelle basson perusominaisuuksista ja opimme miten neljästä kielestä saa lähtemään todella useita eri ääniä! Rytmitajusi kehittyy, sillä basso on tärkeässä roolissa rytmin tuojana musiikissa. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Basso on erityisesti bändisoitin ja sitä soitetaan usein yhdessä muiden soittimien kanssa. Musiikkityylit vaihtelevat kaikesta popin, jazzin, reggaen, countryn ja rockin välillä.
Soittimen koko määräytyy soittajan mukaan. Isompi basso on jo melko painava, joten lapselle ei kannata hankkia suurinta mahdollista soitinta. Demo-opettaja antaa mielellään ohjeita soittimen hankintaan.
Sähköbasson soittoa voit opiskella Demossa yksityistunneilla sekä bändiopetuksessa.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Harmonikkaa voi soittaa lapsesta aikuiseen. Lapselle valitaan pieni soitin. Iän ja koon kasvaessa soitin kasvaa soittajan mukana.
Harmonikka on todella monipuolinen soitin eikä sitä turhaan kutsuta ”villiksi viisiriviseksi’! Sillä taipuu monenlainen musiikkityyli ja hengen koko hommaan puhaltaa harmonikan keskellä sijaitsevat musiikin keuhkot – palkeet. Jos omaat näppärät sormet ja iloisen mielen, harmonikka on juuri sinulle!
Demon harmonikkatunneilla tutustutaan harmonikan manuaaleihin, diskanttiin ja bassoon, ja opetellaan palkeenkäyttöä, joka on harmonikan henki ja ydin. Opetamme pääasiassa näppäinharmonikkaa, mutta oppilaan halutessa voimme opettaa myös pianoharmonikan soittoa. Nuotinlukutaitosi ja sorminäppäryytesi kehittyy nopeasti. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Harmonikan monipuolisuus yllättää monet! Sillä voi soittaa laajalti eri tyylilajeja; moderni, klassinen, pop, rock ja niin edelleen. Soittimella taittuu niin AVICII kuin Säkkijärven polkkakin.
Harmonikan koko määräytyy soittajakohtaisesti. Opettajasi osaa auttaa sopivan soittimen valinnassa. Harmonikan voi aluksi myös vuokrata koulultamme. Kysy vuokrasoitinta osoitteesta asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi
Harmonikan soittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Pienen kokonsa puolesta ukulele sopii myös pieniin käsiin ja kielten pehmeä materiaali tekee siitä helposti soitettavan. Kitaran soittajat valitsevat usein ukulelen toiseksi soittimekseen, sillä soitin on fysiikaltaan hyvin paljon kitaran kaltainen.
Ukulele on viime vuosina kasvattanut suosiotaan ja edullisuutensa vuoksi ukulele löytyykin nykyään useasta kotitaloudesta. Soitin on pienikokoinen ja helppo ottaa myös mukaan. Ukulele on oiva soitin aloittaa soitonopettelu, onnistumisen kokemuksia saa ukulelen kanssa helposti heti alusta alkaen.
Opit melodiasoittoa sekä säestämään laulua. Käymme läpi myös erilaisia soittotekniikoita. Ukulelea soittaessa sorminäppäryytesi kehittyy ja otat erilaiset kompit haltuun nopeasti. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Soitin taipuu useaan eri tyylilajiin, vain mielikuvitus on rajana!
Tyypillisimmät ukulelet ovat sopraano-, tenori-, ja konserttiukulele ja näitä on mahdollista myös Demossa opiskella. Sopraano-ukulele sopii mainiosti kappaleisiin, jossa tarvitaan sointusoittoa eli komppausta, isommat koot mahdollistavat myös melodian vaivattoman soiton. Kannattaa siis ostaa soitin sen mukaan, millaista musiikkia haluat soittimella soittaa. Vinkkejä soittimen hankintaan saat opettajaltasi.
Ukulelensoittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Lapselle, nuorelle ja aikuiselle. Viuluja on eri kokoisia, lapset voivat aloittavat esimerkiksi pienellä 1/8 viululla ja siitä siirrytään hiljalleen suurempaan kokoon. Soitin soveltuu sellaiselle henkilölle, joka on kiinnostunut jousisoittimista.
Viulu on jo ulkoisesti erittäin kaunis soitin, mutta sen lisäksi se on monipuolinen ja kaunisääninen, jolla voi säestää sekä soittaa melodiaa tai vaikkapa improvisoida.
Opit soittotekniikkaa, sävelkorvasi ja nuotinlukutaitosi kehittyy. Viulunsoittajan koordinaatiokykyä ja opittua tekniikkaa on helppo yhdistää muihinkin jousisoittimiin. Usein viulun rinnalle saattaa tulla alttoviulu tai vaikkapa sello. Opit myös huomaamattasi musiikinteorian perusasioita.
Repertuaari on laaja; kansanmusiikkia, klassista, länsimainen taidemusiikki, jazz, pop. Aiemmin viulisteja tavattiin lähinnä klassisissa orkestereissa tai kansanmusiikkiyhtyeissä, mutta nykyään viulua käytetään myös paljon popmusiikissa.
Viulu kannattaa aluksi lainata tai vuokrata. Opettajasi osaa neuvoa sopivan soittimen hankinnassa. Oman soittimen voi aluksi myös vuokrata koulultamme. Kysy vuokrasoitinta osoitteesta asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi
Viulunsoittoa voit opiskella Demossa yksityis- ja ryhmätunneilla.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
Onko omalta tuntuva soitin vielä etsinnässä? Starttiryhmä on siinä tapauksessa loistava vaihtoehto!
Starttiryhmissä tutustutaan eri instrumenttien alkeisiin innostavasti ja ikätasolle sopivasti.
Ryhmiä järjestetään koululaisille ja aikuisille.
Lue lisää starttiryhmistä täältä.
Voit myös katsoa opetuksen aikataulun sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
> Katso instrumenttien opetuspaikat
Opetuksen aikataulun näet sinulle sopivan opetuspaikan lukujärjestyksestä.
You are currently viewing a placeholder content from Vimeo. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou need to load content from reCAPTCHA to submit the form. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Vimeo. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Bunny Stream. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Wistia. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Google Maps. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Google Maps. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Mapbox. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from OpenStreetMap. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information