Musapaja – erilainen tiimipäivän aktiviteetti 

Etsitkö ohjelmaa yrityksen virkistyspäivään tai kaveriporukan kekkereihin? Tulkaa kokeilemaan soittamista tai laulamista!

Musapaja on mukava ja erilainen tiimipäivän aktiviteetti 

Musiikkikoulu Demo järjestää hauskoja, yritys- ja yksityistilaisuuksiin sopivia musiikkipajoja.

Musiikkipaja on rento ja hauska aktiviteetti niin tiimipäivään kuin vaikka pikkujouluihinkin. Yhdessä musisointi on mukavaa tekemistä ja musiikkipajasta jää osallistujille muisto äänitteen muodossa.

Osallistujat voivat olla aivan aloittelijoita tai aikaisemmin soittaneita. Demon ammattitaitoiset opettajat räätälöivät ohjelman juuri teille sopivaksi ja toiveenne huomioiden.

Pajat järjestetään arkipäivisin tai lauantaisin. Meillä on omat tilat Tapanilassa ja Jätkäsaaressa. Lisämaksua vastaan voimme järjestää ohjelman vaikka toimistollanne, jolloin tuomme soitto- ja äänityskaluston tullessamme. Pajoja voidaan järjestää 1–3 peräkkäin.

Musiikkipaja sopii mm.

Pikkujoulut musan parissa

Mitä jos järjestettäisiin tänä vuonna teille hauskat pikkujoulut musan parissa? Muistoksi jää kaikille paitsi hauskat pikkujoulut myös äänite soitetusta kappaleesta.

Tutustu valmiisiin ohjelmapaketteihin:

Ukulelen soittaja tonttuhattu päässä

Valitse tiimillesi sopivin musapaja:

Bändi

Musiikkikoulu Demon opettajan avulla ryhmänne muuntautuu bändiksi! Tämän aktiviteetin aikana pääsette testaamaan kenestä kuoriutuu rockein rumpali, popein basisti, iskevin kitaristi tai maalailevin kiipparisti. Musiikkityylinä voi olla esimerkiksi ysäri, rock, pop-iskelmä, moderni pop – tai ehdottakaa itse!

Bändipajassa pääsette kokeilemaan erilaisia bändisoittimia. Pajoja voidaan järjestää vaikka kaksi peräkkäin.

Tässä treenataan "We Will Rock You" -biisiä!
Bandi-Venuun-1600x1067
Ukulele-Venuun-1600x1067

Ukulele

Ukulelen soitto on mitä hauskinta yhdessä musisointia ja sopii kaikenlaisten tiimien tyky-päivän aktiviteetiksi! 4-kielisen pienen kitaran soittaminen on helppoa ja kuitenkin sopivan haastavaa. Musiikkityylinä voi olla esimerkiksi folk, iskelmä, moderni pop, tai mitä tahansa muuta – te päätätte!

Ukulelepajassa tutustutaan ukulelen soittoon, harjoitellaan muutamia sointuja ja päästään soittamaan pari kappaletta yhdessä. Pajoja voidaan järjestää vaikka kaksi peräkkäin. 

Laulu

Opettajamme kanssa pääsette tutustumaan instrumenteista persoonallisimpaan! Laulupajassa leikitellään omalla äänellä rennoin ottein fiilistelemällä tuttuja biisejä. Yhdessä laulaessa ääni vapautuu ja rentoutuu!

Halutessanne voimme myös keskittyä äänenkäyttöön, jolloin tehdään yhdessä ääntä lämmittäviä, vahvistavia ja palauttavia harjoituksia sekä hengitysharjoituksia, joista on hyötyä niin arjessa kuin työssäkin, esimerkiksi asiakaskohtaamisissa ja esiintymisissä.  

Laulajat-Venuun-1600x1067
Tabletti-Venuun-1600x1067

Biisipaja

Demon hauskassa ja rennossa biisipajassa pääsette tekemään yhdessä oman biisin! Käytössä ovat iPadit ja helppokäyttöiset sovellukset kuten Launchpad ja Garageband. Aiempaa kokemusta ei tarvita, ei musiikista eikä laitteista! Biisejä tehdään pienissä ryhmissä, luovalla otteella ja fiiliksen mukaan. Valmiit kappaleet saatte mukaan tallenteena, muistoksi yhteisestä tekemisestä.

UUSI!

Pyydä tarjous musapajasta yritys- tai yksityistilaisuuteen

Haluatko tietää lisää musapajasta? Täytä oheinen tilauslomake ja kerro meille lisää suunnitteilla olevasta tiimipäivästä tai tilaisuudesta, niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten. 

Hinnat

Ota yhteyttä, jutellaan lisää!

Musiikkipajan varaaminen tapahtuu lomakkeen kautta. Muutokset osallistujamäärään tulee ilmoittaa sähköpostitse (tapahtumat@musiikkikouludemo.fi) viimeistään 2 vuorokautta ennen pajaa.

  • Varaukset ovat sitovia. Mahdolliset peruutukset:
    Pajan voi perua veloituksetta vähintään 2 viikkoa ennen ajankohtaa.
  • Mikäli peruutus tehdään alle 2 viikkoa ennen, emme palauta 50 euron varausmaksua.
  • Mikäli peruutus tehdään alle 2 päivää ennen, on varaaja velvollinen maksamaan maksun kokonaan.

Täytä alustavat tiedot ja varmista onko haluttu päivä vielä vapaana!

Lähetä meille palautetta musapajasta

Toivottavasti toteuttamamme musapaja oli hauska ja ikimuistoinen!
Otamme mielellämme vastaan palautetta missä onnistuimme ja missä voisimme kehittyä.

English Info

English